Hinnasto

Hinnasto

Mahdollisuutena on ostaa yksittäinen tunti, tuntipaketti tai lukukausi (kevätlukukausi alkaa viikolla 3.) Laskun voi maksaa yhdessä tai kahdessa erässä.

Alennusryhmille (opiskelijat, työttömät, kotiäidit ja -isät, eläkeläiset) - 10 % merkityistä hinnoista.  

Yksittäinen laulutunti 45 min

Yksittäisellä laulutunnilla on mahdollista saada palautetta äänenkäytöstään, minkä perusteella voi yhdessä opettajan kanssa kartoittaa kehityskohteita ja mahdollisia tavoitteita sekä tutustua opettajan tyyliin ja toimintatapoihin ilman sitoutumista pidempiaikaiseen opiskeluun.

60 €

Laulutuntipaketti 3 krt 45 min

Kolmella tunnilla on mahdollista keskittyä esimerkiksi jonkun kappaleen työstämiseen, lyhyen keikkaohjelman esityskuntooon hiomiseen tai esimerkiksi henkilökohtaisen harjoitusohjelman luomiseen, jonka oppilas saa paketin loputtua mukaan itsenäiseen harjoitteluun. Kolmen kerran lualutuntipaketti on voimassa 3 kuukauta.

170 €

Laulutuntipaketti 5 krt 45 min

Viidellä tunnilla on mahdollista saada jo ensimmmäisiä havaintoja teknisestä ja tulkinnallisestakin kehityksestä, kun kotiharjoittelu on osana harrastusta. Viidelle tunnille voi ottaa aiheeksi esimerkiksi ääniharjoitukset, hengitystekniikan parantaminen, tie tulkinnan löytymiseen tai sopivan lauluohjelmiston kartuttaminen sekä niiden harjoittelu ja hiominen. Viiden kerran laulutuntipaketti on voimassa 6 kuukautta.

265 €

Laulutuntipaketti 10 krt 45 min

10 kerran laulutunti sopii parhaiten silloin, kun oppilas haluaa sitoutua pitkäjänteisempään opiskeluun, mutta joutuu silloin tällöin pitämään väliviikkoja tunneista. Kymmenelle tunnille voi ottaa aiheeksi esimerkiksi ääniharjoitukset, hengitystekniikan parantaminen, tie tulkinnan löytymiseen tai sopivan lauluohjelmiston kartuttaminen sekä niiden harjoittelu ja hiominen. Aiheita voi ottaa tarkasteluun myös useampia tai syventyä lähemmin yhteen. 

480 €

Lukukausi 15 krt 45 min syksy alkaa viikolla 35 / kevät alkaa viikolla 2

Lukukausiopiskelu sopii pitkäjänteiseen ja sitoutuneeseen laulun harrastamiseen. Ensimmäisillä tunneilla, kun on ensin hiukan tutustuttu, tehdään suunnitelma koko lukukaudelle, jonka puitteissa edetään, ja jota tarvittaessa muokataan. Tunnit sisältävät aina ääniharjoituksia, yhteisten havaintojen puintia, valittujen kappaleiden harjoittelua sekä mahdollisten tavoitteiden edistymisen tarkastelua.

630 €

Paritunti, kaksi oppilasta kerrallaan 60 min

Paritunnille on mahdollista tulla esimerkiksi puolison, lapsen, vanhemman tai kaverin kanssa. Tunnilla voi oppia paitsi itse tekemällä, myös seuraamalla parinsa opetusta. Tunneilla voi laulaa erikseen tai yhdessä valittua ohjelmistoa.

90 €

Vapaasäestys, alkeet 30 min

Tunneilla harjoitellaan vapaasäestyksen perusteita, eri tekniikoita sekä etsitään oppilaalle sopivaa ohjelmistoa soitettavaksi.

30 €

Vapaasäestys laulun tukena 60 min

Tunneilla tehdään sekä ääni- että soittoharjoituksia sekä valitaan yhdessä sopivaa ohjelmistoa työstettäväksi. Tavoitteena on yhdistää laulaminen ja vapaasäestys toimivaksi kokonaisuudeksi, missä valitun kappaleen tulkintaan ja luontiin osallistuu molemmat instrumentit.

60 €

Biisipaja 45 min

Mikäli haluat työstää omia kappaleitasi, saada apua sovitukseen tai löytää uusia näkökulmia projektiisi, tuo teoksesi pajalle, niin sorvataan siitä yhdessä hieno biisi.

45 €

Musiikin teorian yksityistunti 45 min

Musiikinteorian eli musiikin hahmotuksen tunnilla voidaan tehdä esim. säveltapailu-, rytmidiktaatti-, melodiadiktaatti-, soinnuntunnistus- ja laulun primavistaharjoituksia. Musiikinteorian harjoittelu instrumenttiopintojen ohella on tärkeää mm. nuottien lukemisen, esitysmerkintöjen, korvalla nappaamisen ja erilaisten musiikillisten vakioituneiden systeemien oppimisen kannalta.

45 €