Laulumaja Viinikan kevätkausi viikosta 2 eteenpäin, kysy vapaita aikoja!

Maaliskuu - Huhtikuu 2023

Töiden puolesta menetettyjen näytösten ja toisaalta niiden kompensaation aikaa. Meiltähän lähti yhteensä kymmenen näytöstä pois loppukeväältä. Näin myös koko toukokuu jäi näytösvapaaksi. Homma ei vain enää myynyt. Syystalven täydet katsomot alkoivat pikku hiljaa olemaan puoli- ja jopa kolmasosatäytteisiä. Miltä se tuntuu freelancerista? Turhauttavalta ja hiukan stressaavalta. Mikä neuvoksi? Muiden töiden etsintä. Aloin pitää laulutunteja tiheämmin, onneksi se kävi myös oppilaille. Hain äänikirja- ja mainostöitä. Ensin mainittu ei tällä kertaa ottanut tuulta alleen, mutta jälkimmäinen sen sijaan kyllä. Sain koekuvauskutsun suomalaisen ruokabrändin mainokseen, jonka ilmoituksessa mainittiin, että kuvaukset ovat Espanjassa, reissu kestää kolme päivää ja että kyseessä on lihatuote. Ajattelin, että nuo specsit rajaa porukkaa pois, ja mulla vois siis olla aika hyvätkin saumat päästä tekee mainosfilkkaa. Tarkistin, että päivät olivat vapaat kalenterissa, ostin junalipun Stadiin, kävelin roolittajalle ja annoin palaa. Kovasti koomisempaa matskua tuli tehtyä koekuvauksissa kuin mitä lopulliseen mainokseen päätyi, mutta näinhän se usein on: Tarjotaan ja kehitetään aluksi paljon juttuja, joista sitten asiakas ja ohjaaja karsii ja valitsee näkemyksensä mukaan olennaiset osaset lopulliseen vedokseen. Homman ehdoton anti oli kyllä kolmipäiväinen reissu Mallorcalla. Periaatteessa yksi kuvauspäivä ja kaksi vapaapäivää, paljon meriruokaa, suppailua, uintia ja rannalla loikoilua. Se tuli hyvään saumaan, kun tuossa maaliskuun lopulla sattui tulemaan vielä rutkasti lunta, niin lähdin käytännössä lumitöistä suoraan reilun parinkymmenen asteen paahteeseen. Vähän tietenkin teki ilkeetä, kun Inna joutui jäämään jatkamaan töitä ja lumitöitä kotiin. Minkäs tekisin. Myös taloudellisesti homma tuli tosi sopivaan saumaan tasapainottamaan peruttuja näytöksiä. Jotenkin elämässäni on kautta aikain ollut kompensaation ja sopusuhdan henki. Aina silloin, kun rupeaa näyttämään siltä, että aletaan olla esim. juuri taloudellisesti huteralla pohjalla / fyrkat tilillä alkaa loppumaan, tulee joku kompensatorinen juttu; työkeikka, lisänäytös/-harjoitus, apuraha, vesilaskun tasaus, budjetoimaton lomaraha, väärin laskettu ansiosidonnainen vuoden takaa. Pakko myöntää, että nuorempana se pelastava tekijä oli useat kerrat myös äiti tai edesmennyt äidinisä. Joskus on joutunut myös lainaamaan rahaa puolisolta, veljeltä tai kavereilta, mutta ne on sellaisia piikkejä, jotka haluaa kuitata nopeasti pois. Raha on sellainen juttu, että se on alkanut kiinnostaa ilmiönä ja mahdollistajana. Olen alkanut lukemaan sijoituskirjallisuutta ja kuuntelemaan talouspodcasteja. En vielä viisi-kymmenen vuotta sitten olisi kuvittelut, että kulttuuria intohimoisesti tekevää ja sitä ahmivaa musiikinopiskelijaa olisi alkanut siinä määrin kiinnostamaan rahan taide. Yhä siltikin olen ehdottomasti sitä mieltä, että koko ihmiselämä tulisi olla pudotettavissa hyvin perustavanlaatuisiin asiohin, kuten terveys, vapauden tunne, rakkaus, intohimo, sielun rauha, luonnon ihmettely ja siitä nauttiminen. Ja noihin asioilla ei juuri tarvitse olla mitään tekemistä rahan kanssa. Nuo mielessä ja sydämessä, nauttikaamme vuoden ehkä parhaasta ajasta - alkukeväästä. 

Marraskuu 2022-Helmikuu 2023

Ja juuri kun olin kirjoittanut, että on helpompi pitää ajankohtaispalstaa parin kuukauden välein, niin tajuan Punaisen viivan esityskauden alun huumassa, että viime naputteluista alkaa olla kolmannesvuosi. Kannattaa pitää nettisivuja, kun päivittää niitä niin ahkerasti XD. No mutta niin se vähän menee, että kun on työn ja touhun keskellä, niin ei sitä malta asettua koneen ääreen kirjoittamaan päivänpolttavia. Sitä mielummin tavallaan painaa putkessa töitä ja nauttii silloin harvinaisemmasta vapaa-ajasta ilman päätteitä, yrittää myöskin antaa intuitiolle tilaa, ettei ryhdy täällä päiväkirjassa päivittelemään tai ennustelemaan liikaa sitä, mihin suuntaan asiat ovat mahdollisesti menossa. Yleensä siinä kohtaa, kun projekti on saatettu esityskaudelle tai kenties esityskauden loppuun, tuntuu aika olevan kypsä pohtia, mitä hommasta jäikään käteen. Tänään vedettiin Punaisen viivan toinen virallinen esitys täysille penkkiriveille. Ooppera otettiin toissapäivänä vastaan raikuvin aplodein, lopulta ihan seisovin suosionosoituksin. Se oli hemmetin hieno homma! Tuntuu, että suosionosoituksien antaminen seisaallaan on tullut yleisemmäksi niin oopperan kuin musikaalin puolella. Ihmiset herkemmin näyttävät jaloillaan mielipiteensä, mikä on hyvä juttu. Toki, jos istut esityksessä, mistä et niin pitänyt tai mikä oli ihan jees, ja missä sitten pompataan vierestä sankoin joukoin pystyyn loppukiitoksissa, saattaa tuntua moukkamaiselta olla lähtemättä mukaan. Joka tapauksessa nyt seisoma-aplodit tuntuivat erityisen hyvältä tiedostaen, minkälainen pitkään hauduteltu yhteisponnistus tämä projekti oli Turun kaupunginteatterille, - filharmoniselle orkesterille, - CCA-kuorolle sekä eritoten Päivi Nisulan piskuiselle, mutta sitäkin aikaansaavemmalle Saaristo-oopperayhdistykselle. Niin ja tosiaan kaupunginteatterissa ei oltu kuultu oopperaa kahteenkymmeneen vuoteen. Mikä comeback! Bravi bravissimi!! Palautteet ovat olleet tähän mennessä lähes kauttaaltaan positiivisia. Niiden mukaan alunperin Ilmari Kiannon romaaniin pohjautuva Aulis Sallisen kaksinäytöksinen ooppera oli herätetty meidän versiossamme eloon väkevästi, dynaamisesti ja sisällä tuntuvasti. Sainpa kuulla itse säveltäjältä, että tämä versio oli ensimmäinen laatuaan, jossa meidän pienet kylähahmotkin piirtyivät oikealta tuntuvina tyyppeinä. Tämä poiminta lämmitti Jussi-hahmon (allekirjoittanut) mieltä kovasti, koska oma kiinnostus on levinnyt laulusta teatteriin ja oopperasta muihinkin musiikkiteatterin muotoihin. On mahtavaa, kun pystyy yhdistelemään vuosien varrella hankittua kokemusta, eri taitoja ja tapoja tehdä näyttämöllä roolia. Eihän sen oopperan tarvitse tosiaan olla pelkkää pönötystä! Ja hyvä niin. Tämä on nyt sitten oma ammattiroolidebyytti oopperan puolella. Olen kiitollinen Koukin Mikolle, että hän kertoi hommasta viime kesänä Törnävällä ja ikään kuin kutsui mukaan, linkitti sitten minut Päivin kanssa, joka parin ääninäytteen jälkeen hyväksyi minut osaksi teoksen solistikaartia. Huh ja vau. Tuosta unelmalistaan rasti. Viimeinen kuukausi on tuonut samaan listaan toisenkin rastin, kun pääsin vihdoin tekemään Robertin roolia Hiljaisissa silloissa samaisella Turun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä, missä Punaista viivaakin vedetään. Keväällä 2017 kuuntelutti puolisoni Inna mulle kappaletta It All Fades Away, josta tuumasin, että onpa hienoa musaa ja tietenkin samettisen hieno saundi Pasqualen Stevenellä. Sitten katottiin leffa, jonka jälkeen uppouduin vielä tarkemmin musikaalin soundtrackiin. Ajattelin, että hitsi kun pääsis tekemään tuota Robertin roolia vaikka ennen kuin täyttää 60 vuotta. Se tapahtuikin yllättävän nopeasti, reilut viisi ja puoli vuotta unelman ääneen sanomisesta, Understudyn asemassa, mutta kuitenkin ison mittaluokan ammattiproduktiossa huikean taitavan castin kanssa. Sanoisinko, että jopa niin huikean, että itsellä iskee välillä vähän huijarisyndrooma. En anna sille kuitenkaan liikaa sijaa, koska A) En ole yksin vastuussa siitä, että minut on castattu tällaisen jättliläisroolin Understudyksi ja B) Haluan nauttia tästä mahdollisuudesta ja onnistumisista täysin rinnoin. Se piiska on helposti aina lähempänä olkaa kuin sitä taputtava käsi. Pitää oppia kiittämään paitsi tarjottua mahdollisuutta, myös itseä, kun siihen on tartuttu ja homma hoidettu, perkules! Kuka ties, joskus ehkä pääsee rakentamaan roolin alusta saakka jossain toisessa tuotannossa. Olen tullut siihen tulokseen, että kannattaa unelmoida ja tehdä aika ajoin jotain tavoitteita useammalle vuodelle. Ei niiden totetutumisesta kannata ottaa jokapäiväistä palloa jalkaan, mutta kun ne on sanonut tai kirjoittanut ylös; antanut sille oman hetkensä, joku voima alkaa viemään niitä kohti. Sitten on aina toinen pohdinta se, oliko niiden tavoitteleminen tai tavoittaminen sen arvoista. Ja onko kenties unelmat jo ehtineet muuttua, kun ne viimein kohtaa. Joskus ei yllä kaikkiin unelmiinsa syystä tai toisesta, mutta niitä luodessa ja tavoitellessa tulee kohdanneeksi monia, joskus kenties jopa itse unelmia arvokkaampia asioita. Siinä kohtaa myös aidosti itsensä; mielikuvituksensa, potentiaalinsa, sitotumiskyvyn, mahdolliset rajoitteet, arvot ja sen hetkisen itsetunnon. And oh boy, ain't that a deep way to live!

Syyskuu-lokakuu 2022

Alkaa vaikuttaa siltä, että on helpompi pitää tätä ajankohtaispalstaa joka toinen kuukausi kooten parin kuukauden tapahtumia kerrallaan. Tältä ajalta ei ole puuttunut tohinaa. Muutenkin kesän vaihdos syksyyn on ollut hyvin intensiivinen, eikä liikaa olla maattu laakereilla. Heti kun saatiin kesäteatteriprojekti päätökseen, ja kävin orientoitumassa Sibelius-Akatemian musiikkikasvatusopintoihin, vietiin Innan kanssa eräs kauan työstetty projekti maaliin - nimittäin häät <3. Siinä sivussa mua kyysättiin Vip-Nyssellä pitkin eteläistä Suomea kylmäkassi täynnä voimajuomia. Niin rankka reissu oli tuo, että tulin vielä kipeäksi muutamia päiviä ennen hääjuhlaa. Sain onneksi levättyä ja kohennettu oloa sinkkiasetaatilla, buranalla ja otrivinilla niin, että miltei unohdin juhlassa olevani vielä hieman puolikuntoinen. Häiden jälkeen nautittiin vielä mahtava brunssi appivanhempien luona, mutta heti seuraavana päivänä lähdin teatterikomennukselle Turkuun. Siellä odotti kauan odoteltu Hiljaisten sillat -musikaalin kokoon laittaminen sekä yhden unelmaroolin opettelu Robert Kincaidin Understudyn asemassa. Kaupan päälle sain opetella myös itseäni paljon vanhemman miehen, Charlien roolin ja tietenkin. oman ensemblepaikan, mikä on tällä kertaa kevyempi keikka vaativan Understudy-työskentelyn vastapainona. Pääsin syyskuun puolella tekemään yhden läpimenon molemmissa Understudy-paikoissa orkesterin kanssa. Niillä pitäisi pärjätä nyt, jos nakki napsahtaa. Viime kevättalvella pääsin treenaamaan aika mukavasti varsinkin Robertin paikkaa, mutta tänä syksynä ylimääräiset treenit läpimenon ohella jäivät kyllä vähiin, vaikka viisi viikkoa tuntui lopulta aika pitkältä ajalta teoksen lämmitykseen varsinkin, kun näyttämötekniikka oltiin saatu mukaan kuvaan. Väitän, että treenikauteen olisi hyvin suunniteltuna mahtunut toinenkin Robertin läpimeno vaikkapa valmistavalle viikolle tai yhteen pääharjoituksista. Sellaiseen olisi myös ollut hienoa kutsua omia ystäviä, perhettä, kollegoita ja työnantajia. En ymmärrä aina sitä, miksi Understudyt pitää harkiten jättää pieneen liemeen selviytymään, varsinkin tällaisessa tilanteessa, kun teos perustuu 99 prosenttisesti pääparin väliseen tekemiseen ja kemiaan. Tottakai ammattitaitoinen tekijä voi fuulata jonkin verran kehosta kumpuavaa adrenaliinia ja leikkimään suvereenia vastanäyttelijän kanssa, jonka kanssa harjoittelee impulssien vaihtoa suoraan esitystilanteessa. On se kuitenkin jokseenkin eri juttu mennä yleisön eteen yhdellä läpimenolla verraten roolien tekijöiden useisiin kymmeniin ja myöhemmin yli sataan toistomäärään näyttämöllä yhteisytyössä ohjaajan kanssa. Yksi sovittu läpimeno enemmän olisi ollut jo 100 prosenttia enemmän kuin nyt, No, ei tästä sen enempää. Itsekin oppii näitä tehdessä, mitä osaa kysyä ja varmistaa jatkossa. Sitä paitsi hienoa oli päästä tekemään hommia vanhojen tuttujen Harjanteen ja Kontun kanssa. Molempien kanssa Hiljaiset sillat on jo viides yhteinen prokkis. Koreografimme Heiskasen kanssa kolmas, kun on pari Tampereen oopperaproduktiota pohjilla. Ja pyhä Sylvi, mitkä kollegat näyttämöllä! Se on käsittääkseni oikea suunta, kun yhä vain tuntee olevansa itseään parempien kanssa tekemässä musikaalia. Silti koen vahvasti, että mulla on paikka tässä sakissa ja tässä teoksessa. Tuntuu myös, että varsinkin näyttelijäntyössä on otettu harppaus eteenpäin parin roolityön myötä. Kylläpä se korkea aakin alkaa sieltä vähitellen kajahdella. Nyt painetaan esityskautta ensi vuoden toukokuuhun saakka. Jos mielit nähdä teoksen, niin hanki lippu ajoissa, sillä tämän teoksen liput tuntuu menevän kuumille kiville ainakin tämän syksyn osalta. Jos puolestaan haluat nähdä juuri minut Robertina, seuraa somekanaviani, koska siellä ilmoitan varmaankin samana päivänä, mikäli osuu kohdalle.

https://tkteatteri.fi/ohjelmisto/esitykset/hiljaiset-sillat/<br>

Heinäkuu-elokuu 2022

Jännittävä, kutkuttava, riemukas, testaava, monipuolinen, sateinen, mutta myös aurinkoinen. Muun muassa sellainen oli kesä 22. Upea kesä! Taisinpa sanoa jossain kohtaa, että kulunut kesä on ollut aikuiselämäni yksi parhaimmista, ehkä paras (vertaamatta eri kausia keskenään, koska se on turhaa ja typerää :D). Törnävän kesäteatterin tapaan juhannuksen tienoosta alkoi parin viikon vapaat, jonka aikana kerkesi mm. mökkeilemään, juhlimaan ystävän isompia juhlia ja reissaamaankin täällä kotimaassa.  Heinäkuun alkupuolella saatiin Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille -musikaali ensi-iltaan nätyöskaudelle. Yleisöä olisi voinut käydä enemmänkin, mutta olihan nyt pitkästä aikaa aikamoinen tapahtumatarjonta, ja monen ulkomaankin ovet taas avoinna, joten ihmisten houkuttelu oli ehkä haastavampaa. Teoksemme ei myöskään ollut helpoimmasta päästä niin yleisölle kuin esiintyjillekään, mutta saamamme palautteen mukaan kuitenkin jotkut pitivät musikaalia parhaana kesäteatterina, mitä ovat koskaan nähneet. Mene ja tiedä. Nähdäkseni kuitenkin Seinäjoen kaupunginteatteri piti tyylikkään linjansa Broadway-tuontimusikaalien laadukkaana tuottajana ja toteuttajana kesäteatterin muodossa. Oma ensi-iltani pääroolissa Monty Navarrona siirtyi sairastapauksen takia viikolla eteenpäin. Harmittihan tuo tuolloin tuoreeltaan elokuun neljäntenä päivänä. Varsinkin kun perhettä ja tuttavia oli lähtenyt teatterimatkalle pääkaupunkiseudulta asti niin hyvissä ajoin, että heitä kun tieto tuli, piti heitä käännyttää jopa Ikaalisista takaisin Helsinkiin. Se ei ollut kiva juttu. Onni omalle kohdalle olivat tuossa kohtaa ihanat ja empaattiset kollegat, jotka soittivat, lähettivät viestejä ja pahoittelivat tapahtunutta. Kunniamaininnan ansaitsevat silloiset kämppikseni Antti ja Arne, jotka tulivat vienon voimaannuttavasti ovelle kysymään, lähtisinkö heittelemään korista. Voi yhyren kerran, kun pojat sitten muuten osasivat vetää oikeasta narusta. Hetken kuluttua koko peruutusasia oli jo unohtunut, kun kumipallo suhahteli verkkoon ja matkakajarista soi 2000-luvun hip hoppi. Vapautunut aika tuntui oudolta, kun oli tavallaan "työkaupungissa" vailla mitään suunnitelmaa. Loppuilta kuluikin Holy Smokessa hyvän ruoan ja vielä paremman jälkiruoan parissa, leffassa Top Gun Maverickin hävittäjien täristessä persluissa asti, ja biljardia pelatessa baariin kellarissa. Tuon päivän tulen muistamaan aina. Sen lapselle tai vähintäänkin nuorelle ominaisen spontaaniuden, ympäröivän ystävällisyyden ja matkan pettymyksestä perspektiivin tarkasteluun, ja sieltä ilon täyttämään elämän riemuun. Montya kerkesin sitten esittämään kaksi kertaa 11.8. sekä 19.8. Olisi tietenkin maistunut useammatkin vedot, mutta olen hyvin tyytyväinen, että pääsin ylipäätään vetämään noin mehukkaan ja haastavan kakun musikaalissa. Ehdottomasti yksi tärkeä virstanpylväs uralleni, ja ylipäätään elämälle. Opiskelujen jälkeen olen onnekseni saanut hyvin töitä ja siinä tarjottuja haasteita, mutta kun koulussa sain tehdä käytännössä aina päärooleja tai vastaavia, työkentällä olen tavallaan lähtenyt puurtamaan hyvin pitkää tietä lukuisa ensemble- ja swingireittejä tehden. Sitten on päässyt aina välistä kokeilemaan siipiään roolien kuljetuksessa Understudy-tehtävissä. Sellainen keikka tämäkin oli, mutta on hienoa, että paitsi oli mahdollisuus thedä esityksiä sovitusti, myös se, että ne menivät hyvin suhteutettuna siihen, että mulla oli käytännössä vain yksi harjoitusläpimeno työsopparissa. Tämän kokemuksen jälkeen tuskin enää jännitän mitään US-tehtävää, mitä minulle tarjotaan. Seuraavaksi haluaisin jännittää ensimmäistä kunnon roolia, johon juuri meikäläinen halutaan ykkösmiehitykseksi. Tiedän, että senkin aika koittaa vielä- Sitä odotellessa kohti seuraava jättimäistä US-kakkua Turussa, eri Robertia Hiljaiset sillat -musikaalissa.  Huikea teos tulossa! Ja yhden unelmaroolin pääsee ottamaan haltuun. Parasta tässä hommassa on kaiken jälkeen ympärillä olevat ihmiset, kollegat ja yhteen puhaltava työryhmä. Tässä iässä, kun ei niin enää jännitä kaikkia ihmisiä ammttikentällä ja alkaa tuntemaankin melko hyvin jo useita, on kimpassa tekeminen ja innostuminen työn ehdoton voi ja suola.

Kesäkuu 2022

Istun junassa läppäri nenän alla, suunta kohti Seinäjokea. Edessä olisi Murhan ja rakkauden käsikirjan kolmas treeniviikko. Töitä on tehty jo paljon, mutta paljon on vielä tekemistäkin. Touko-kesäkuun vaihde toi monta mukavaa ja mullistavaakin uutista. Ensinnäkin foniatrilla käynti toi mukanaan ison laskun kylkeen mielenrauhan siitä huolesta, että äänihuulissa saattaisi olla jotain rakenteellista ongelmaa. Sen sijaan foniatrin nimittämä "toiminnallinen häiriö" tarkoitti sellaista tilaa, johon voi itse vaikuttaa levolla ja äänenkäyttötekniikalla. Huh. Olen siitä lausunnosta alkaen ruvennutkin ihan töidenkin puolesta käyttämään ääntä taas ahkerammin ja hivuttanut vähitellen korkeutta ylös paksullakin äänihuulikontaktilla. Eli niin sanotusti alkanut taas rohkeammin laulaa koko kropalla. Kilpiruston kallistuskin alkaa pikku hiljaa vastata huutoon. Ja kun ei enää jännitä sitä, voiko tällä vaurioittaa lisää ääntä, niin homma on vähitellen alkanut taas pelittää. Se onkin varsin toivottavaa, koska työstän paraikaa elämäni ehkä tähän mennessä vaativinta roolia, eli Monty Navarroa. Tai no ainakin äänellisesti vaativinta musikaaliroolia. Nick Shadow Hulttion tiessä oli oopperapuolella vastaavanlainen koukeroisten melodioiden ja yllättävien modulaatioiden sekä paikka paikoin todella tiheän tekstin syötön haaste. Äänen pitää pelata kuin häkä ja kielen olla liukas, jotta voi keskittyä tekstaamaan ja ajamaan roolityötä lihaksiin. Välillä on kaduttanut koko päätös ottaa vastaan kyseinen Undestudy-nakki, kun ohjattujen harjoitusten määrä on niin minimaalinen. Toisinaan saa kuitenkin mahtavia fiiliksiä siitä, kun onnistuu saamaan vaikeat biisit menemään treenihuoneessa, kunnes sitten adrenaliinin täyteinen näyttämöharjoitustilanne luo uudet haastavamman kentän osaamisen ja omaksumisen tasolle. Halu tällä hetkellä on jatkaa homman työstöä sisukkaasti. Ensimmäiseen sovittuun esitysvetoon on kuitenkin vielä kaksi kuukautta, ellei sitten tule muuttuvia tekijöitä vastaan, ja tietty ekaan omaan kokonaiseen läpimenoonhan on vain kaksi viikkoa XD. Saas nähdä taas, kuinka Martikaisen pojan käy. Heh. Niin, ja vielä niistä uutisista. Sain opiskelijapaikan Sibelius-akatemian musiikkikasvatus -maisterilinjalta syksyksi. Lisäksi minulle tarjottiin ihka ensimmäistä oopperaroolia ensi vuoden alkuun. Kyllä elämä osaa yllättää. Ja välillä oikein moninkertaisesti pienen ajan sisällä. Nyt on pähkäiltävä, kuinka saan toimimaan kuvion, jossa koti on Tampereella, opiskelut Helsingissä ja työt Turussa. Ensin kuitenkin kohti kesää ja kesäteatteria! Elokuussa on siis mun vetoja Monty Navarrona.

Heinäkuu-Elokuu 2022

Tässä tekstisi alkaa. Voit klikata tästä ja alkaa kirjoittamaan. Dicta sunt explicabo nemo enim ipsam voluptatem quia voluptas sit aspernatur aut odit aut fugit sed quia consequuntur magni dolores eos qui ratione voluptatem sequi nesciunt neque porro quisquam est.

Eos qui ratione voluptatem sequi nesciunt neque porro quisquam est qui dolorem ipsum quia dolor sit amet consectetur adipisci velit sed quia non numquam eius modi tempora incidunt ut labore et dolore magnam aliquam quaerat voluptatem ut enim ad minima veniam.

Huhtikuu-toukokuu 2022

Kirjoittaessani tätä äitienpäivänä huhtikuu alkaa olla muisto vain. Ja hyvä toisaalta niin. Kaiken kaikkiaan aika maaliskuun lopulta tähän hetkeen ei ole ollut henkikökohtaisesti kovinkaan mieluista aikaa. Maaliskuun keskivaiheen tienoilla töideni siirtyessä osin limittäin Turusta Tampereelle kävi viheliäs juttu äänityöläisen kannalta. Rasitin nimittäin ääneni laulukelvottomaan kuntoon. No mitenkäs se tapahtui? Siihen reseptiin tarvittiin juureksi sisällä hautuva vähitellen pois hiipivä korona- ja tuoreehko sotastressi, raaka-aineiksi todella aktiivista ja monipuolista äänenkäyttöä kahdessa eri musikaaliproduktiossa ja sitten ratkaisevaksi mausteeksi ihan perinteistä kurkun kustannuksella suoritettavaa raivohuutoa. Sillä saa äänen pois pelistä. Aika pitkäksikin aikaa, jos niikseen. Niin sitä tulee huomanneeksi, miten paljon sitä ääntään tarvitsee ihan kaikessa työssään. Paljon mukavampi on esittää musikaalia silloin, kun pystyy laulamaan. Tämän lisäksi sain flunssan huhtikuun alkupuolella ja koronan huhtikuun päätteeksi. Nämä ajoittuivat onneksi melko hyvin, ja siksi sekoittivat työkuvioita vain vähän. Jouduin seuraamaan etänä ensimmäistä treenipäivää Murhan ja rakkauden käsikirja -musikaalista, muuten pystyin osallistumaan harjoituksiin sekä Kinky Bootsin kaikkiin esityksiin, vaikka muutamat esitykset vedinkin vain suuta aukoen. Sen sijaan useampia laulutunteja ja yhdet koe-esiintymiset jouduin jättämään vällin. Se ei ole kivaa. Ääni on valtavan suuri osa identiteettiäni, ja varsinkin kun lähes kaikki leipätyöt ja monet harrastuksetkin lepää äänen varassa, tuntuu olo tuskaiselta, kun homma ei pelitä niin kuin pitäisi. Jotain back up -pläänejä varmaan pitäisi kehittää tällaisten tilanteiden varalta. Huomenna menen kuvauttamaan äänihuuleni ihan tarkistaakseni, että ei ole mitään isompaa pipiä työvälineissäni. Täytyy toivoa parasta! Jotain mukavaa tästä ajasta mainitakseni on tietenkin se, että kevät saapuu sekä se, että maailmaan syntyi uusi tulokas, joka teki minusta ensi kertaa sedän. Mahtaa äidistämmekin tuntua tänään erityisen hyvältä, kun saa juhlia tuplamääräistä isoäitiyttään. <3

Maaliskuu 2022

Helmikuun puolesta välistä on harjoiteltu Hiljaiset sillat -musikaalia Turussa. Nyt tätä kirjoittaessani 18.3. on juuri päätttynyt harjoituskausi, ja projekti on jätetty hautumaan syyskuun alkuun saakka. Näissä yliheittoprojekteissa jännä puoli on juuri se, että projekti harjoitellaan perusrakenteeltaan läpi usein kevättalvella, jonka jälkeen asiaan palataan usean kuukauden tai jopa puolen vuoden päästä, kuten tällä kertaa. Hienolla porukalla saa taas työskennellä. Tämän vuoden tavoitteenani on lisätä yksilöllistä vastuutani teatterilavalla eli toisin sanottuna päästä tekemään vaativampia roolikuljetuksia. Hiljaiset sillat on jo tähän mennessä tarjonnut tätä haastetta. Olen projektissa Robertin Understudy, eli hyppään tarvittaessa tekemään roolia, mikäli Saaren Jonas on estynyt. Samankaltainen tehtävä on edessä kesäkaudella, kun olen varalla puolestaan Saaren Mikaelin Monty Navarrolle Murhan ja rakkauden käsikirjassa. Edessä on siis erittäinkin haastava ja opettava vuosi. Olen toki aikaisemminkin ollut varalla erilaisille pienemmille ja isommillekin rooleille, mutta nyt tulossa olevat keikat ovat päärooleja vastaavat. Harjoitusaikaa tuotantotiimin kanssa on paljon vähemmän kuin ensisijaisesti roolia tekevillä, mutta laadukasta työtä on tarjottava kuitenkin yhtä lailla. Tämä tarkoittaa pitkiä treenipäiviä treenikämpillä ja videolta opettelua. Paraikaa jatkan Kinky Bootsin eri Ensemble Trackien harjoittelua kevään esityksiä varen. Eilen pääsin hyppäämään Simonin isän kenkiin, ja huomenna sama keikka tiedossa. Ensi viikosta ei vielä tietoa. Olen iloinen, että minulle on tarjottu ja osoitettu yhä haastavampia vastuutehtäviä ammattikentällä. Kovan työn tekeminen ja siinä onnistuminen antaa hienoja fiiliksiä. Samalla välillä tuntuu, ettei kerkiä harjoittelemaan niin paljon kuin pitäisi tai että tuntisi olonsa hyvän varmaksi näyttämöllä. Kylmä vesi voi virkistää, mutta myös kangistaa ja jälkeen päin saattaa hävettää, että mitähän sitä tuli tehtyä kaiken selviytymisen tunteen tuoksinnassa. XD Hetkeäkään en kuitenkaan haluaisi vaihtaa pois. Halu on pysyä vahvana tänä muuten ikävänä aikana, jossa suoraan koronan kourista joudutaan seuramaan läheltä sotaa ja sen herättämiä uhkia. Voimia kaikille ja kiitos että olette, elätte, vaikutatte ja luotatte! Se tuo lohtua kevääseen <3

Helmikuu 2022

Hupsistakeikkaa. Niin se vierähti loppuvuosi 2021 ilman tilannepäivityksiä. Ihan niinkuin niitä ei olisi ollut, mikä ei tosiaankaan pidä paikkaansa. Laitetaan tähän pähkinänkuoressa, mitä tapahtui. Saimme esittää Something Rotten -musikaalia koko esityskauden loppuun elokuun 21. päivään saakka. Elokuun lopussa sain korona-apurahan ja laitoin oman laulukoulun Laulumaja Viinikan pystyyn. Syyskuun alussa mulle tarjottiin ensimmäistä äänikirjaa luettavaksi, mikä oli ihan huippua, kun olin kiivaasti hakenut noita töitä useammalta äänitysfirmalta. Äänikirja oli Marie Hermasonin Pahan Laakso. Sen jälkeen sain luettavakseni vielä kaksi isoa kirjaa loppusyksyksi. Paraikaa viimeistelen 50 Shades of Grey -trilogian toista osaa omassa kotistudiossani, joka vihittiin käyttöön marraskuussa 21. Oppilaitaikin kävi aika mukavasti syksyllä, ja palaan aina varsinkin esitystaukojen aikana toteamaan, kuinka kovasti pidän laulunopettamisesta tai "äänikoutsauksesta", miksi sitä mielelläni kutsun. Kinky Bootsit siirtyivät talvelta keväälle, ja nyt paraikaa valmistaudun Niin kuin Taivaassa -koe-esiintymiseen sekä Turun kaupunginteatterin Hiljaiset sillat -musikaalin harjoituskauden alkuun. Nähtäväksi jää, onko tämä mielialaa ja ammatti-identiteettiä koetellut korona jo tapulteltu. Ainakin on kerennyt taas hiihtämään ja luomaan - lunta ja musiikkia.

Kesäkuu 2021

Kesäteatteritreenit Törnävällä vievät suuren osan kesäkuusta - hyvä niin! On oikeasti aika hiton hienoa tehdä taas kokonaista työviikkoa pitkän tauon jälkeen. Mielestäni projekteissa ehkä hienointa on ainutkertaiset harjoituskaudet. Niissä saa tutustua työporukkaan, oppia uutta materiaalia, testata taitojaan, hakata päätä pehmenevään seinään, kokea onnistumisia ja täysiä munauksia sekä punnita jaksamistaan. Harjoitusvaiheen jälkeen työn luonne muuttuu, kun ollaan saavutettu esitysvalmis muoto. Sitten useimmiten ainakin ohjaaja ja koreografi häippäsee, jolloin heidän valvovat ja tsemppaavatkin silmät vaihtuvat teatteriyleisön viihdettä ja elämyksiä janoaviksi pupilleiksi. Tällä kertaa tosin koreografi jää meidän kanssa tekemään esitystä. Kesäkuuhun kuului myös syntymäpäiväni, jonka vietin niin ikään Seinäjoella. Virallisen päivän ohella juhlittiin edeltävänä sunnuntaina pihalla pienen ystäväporukan kesken, ja tulipa siskokin paikalle Vantaalta saakka. Olipa kyllä hienot päivät! Upeat säät, ihania ihmisiä, uimista, herkkuja ja kivoja lahjoja! Kyllä sitä kolmevitosenakin kelpaa. Viimeisiä treeniviikkoja ja sitä myöten juhannusta kohti.

Toukokuu 2021

Kokoontumiset saatu nostettua viiteenkymmeneen. Se on hieno juttu kesäteatterin onnistumisen kannalta. Vielä kun laitetaan nolla perään, niin saadaan tupa täyteen. Pitkä joulukuusta lähtenyt teatteritauko näyttää viimeinkin katkeavan, kun päästään harjoittelemaan Something Rotten eli "Jotain mätää" yleisölle esitettäviin raameihin. Jihuu! Samalla pakko myöntää, että on tullut myös nautittua paljon lisääntyneestä omaehtoisesta ajankäytöstä, ja tuntuu hurjalta jättää rakas tuore koti ja puoliso yksin puoleksi kesäksi. Mutta kyllä sitä jo kroppa ja mieli janoaa oman alan työntekoa ja Törnävän kutsuun on vastattava! Toukokuuhun päättyy myös kolmevuotinen taipaleeni Tampereen laulukoulun opettajana. Se on samalla haikeaa, mutta uudet kuviot muotoutuvat jo suunnitelmissa: Perustan oman pikku lauluvastaanoton Viinikkaan! Tähän liittyen avaan nettisivuille oman palstan laulunopetukseen liittyviin asioihin. Tervetuloa ihmettelemään ihmisääntä kanssani jo vaikka loppukesästä sen jälkeen kun on ponkaistu kesäteatteriesitykset käyntiin!

Huhtikuu 2021

Muutto uuteen kotiin, ja sen laittaminen kuntoon on vienyt suurimman osan ajasta huhtikuussa. Mutta ah, mikä mahtava paikka sitä on nyt asustaa. Peruuntuneet Evitan esityksetkään ei harmita niin kovasti, kun saa juoda aamukahvia oman pihan terassilta ja rakentaa omaa pikku musiikkistudiota talon kellarikerrokseen. Laulunopetukset jatkuvat normaalisti läpi huhtikuun. Saatiin ponkaistua myös Something Rotten käyntiin Seinäjoella. Toivoa on kesäteatterikesästä!

Maaliskuu 2021

Nyt on ollut aikaa tehdä nettisivuja ja antaa uusi elämä domainille juliusmartikainen.com. Tämä on mukavaa puuhaa kuningatar Ceen ohjaillessa montaa muuta elämän osa-aluetta. ToIvottavasti tekin viihdytte sivuilla! Yritän vastedes pitää sivut paremmin päivän tasalla. Nyt odotellaan kesäteatterin harjoitusten alkua, ja tietenkin sitä, että päästäänkö Something Rottenia ylipäätään esittämään. Aika ja rokotusten eteneminen sen näyttää.

Helmikuu 2021

Korona-aika jatkuu. Tiukat säädökset koskien kokoontumisia iskevät kovaa taidealoihin, nyt poikkeustilaa on kestetty jo pian vuosi. Evitan loput kevään esitykset peruttiin, joten goodbye Evita-Ensemble :( oli ilo ja kunnia olla mukana kyseisessä teoksessa. Olen myös nöyrän otettu luottamuksesta, jonka myötä sain tehdä Chen ja yllättäen myös Magaldin Understudy-tehtäviä. Ensemble-työskentely oli myös mieluisaa, ja kuten pääosamme esittäjä Helena R. sanoi - Esitys on niin hyvä, kun se Ensemble on. Eli sakin yhteen puhallus. Amen.